Kleopatra Royal Palm Hotelli

Kleopatra Royal Palm Hotelli

Royal Palm on viihtyisä all inclusive -hotelli, josta kuuluisalle Kleopatra-rannalle on vain 50 m. Kaikenikäiset lomalaiset arvostavat hotellia ja useat palaavat vuosi toisensa jälkeen. Hotellissa on neljä rakennusta ja kolme pienehköä allasaluetta, joista yhdessä on vesiliukumäkiallas kahdella liukumäellä.

Hotellissa on käytössä all inclusvie, jolloin sinun ei tarvitse huolehtia ruokapaikkojen löytämisestä ja hintatasosta, lomaviikon ateriat ja juomiset kun on maksettu etukäteen. Aamiainen, lounas ja illallinen tarjoillaan buffet-ravintolassa, ja paikallisia juomia sisältyy hotellin baareista.
Hotellin takana on mukava puutarha, jossa on lentopallokenttä ja aurinkotuoleja  ja jossa sesonkiaikana järjestetään esimerkiksi turkkilainen ilta 1-2 kertaa viikossa.
Hotellissa on myös turkkilainen sauna, nk. hamam, jossa voit hemmotella itseäsi hoidoilla lisämaksusta.
Pääset helposti Alanyan keskustaan joko kävelemällä noin 2 km rantakata nauttien lähellä olevasta merestä tai voit lähteä paikallisbussilla, jonka pysäkki on hotellin lähellä.
Royal Palm on suosittu ja edullinen vuoden ympäri auki oleva all Inclusive -hotelli Alanyan keskustan laitamilla.

Huoneet
Tyylikkäästi sisustetuissa huoneissa on tummat puukalusteet. Standardihuoneessa on kaksi yhden hengen vuodetta tai parivuode. Joissakin huoneissa voi majoittua kolme henkilöä, jolloin on mahdollista saada lisävuode nojatuolivuoteesta (sopii lapsille). Perhehuoneessa on kaksi huonetta, joista toisessa on parivuode tai kaksi yhden hengen vuoteet ja toinen on olohuone, jossa on kaksi nojatuolia, joita käytetään sänkyinä (sopii parhaiten lapsille)
Kaikissa huoneissa on puhelin, minibaari (tyhjä), ilmastointi, maksullinen tallelokero, satelliitti-TV, laattalattia. Kylpyhuone, jossa suihku tai kylpyamme, wc ja hiustenkuivaaja. Parveke. Liikuntarajoitteisille sopiva huone saatavissa tilauksesta.
Huomioikaa, että huonejärjestykset ja koko vaihtelee, eikä huone ole etukäteen valittavissa.

Huonetyypit
Standardihuone enintään 2-3 aikuiselle (eri näkymät tulee varata etukäteen)
Perhehuone enintään 4 aikuiselle (tai 2 aikuiselle + 2 lapselle)

Muuta
Hotellikompleksi koostuu yhteensä neljästä 5-kerroksisesta rakennuksesta, joista yhdessä on vain huoneistoja, kolmessa muussa standardihuoneita, perhehuoneita ja huoneistoja, kaikkiaan hotellissa on 223 huonetta/huoneistoa. Rakennettu vuonna 2003 ja remontoitu vuonna 2012 sekä 2015 yleisiä tiloja. Hissi, tallelokero maksaa noin 2 euroa / päivä. All inclusive ajalla klo 10.00-23.00. Ravintolan ja baarien tarkat aukioloajat ilmoitetaan saavuttaessa hotelliin. Aurinkotuolit ja -varjot, ruoka ja juoma lisämaksusta rannalla. Kleopatra-ranta 50 m. Pikkukiveä ja hiekkaa. All inclusiven sisältö saattaa muuttua kauden aikana ja olla rajallisempi sesongin ulkopuolella. Hotelli hyväksyy Visa- ja MasterCard-kortit. Paikallinen keskus 500 m. Alanyan keskusta 2,4 km. Satama 2,5 km. Paikallisbussin pysäkki 50m. Turisti- / kaupunkialue, jonka liikenne voidaan kokea häiritseväksi. Moskeijoiden ääniä voi kuulla enemmän tai vähemmän koko Alanyan alueella, koska ne ovat osa kaupungin arkkitehtuuria.

Huoneet
Tyylikkäästi sisustetuissa huoneissa on tummat puukalusteet. Standardihuoneessa on kaksi yhden hengen vuodetta tai parivuode. Joissakin huoneissa voi majoittua kolme henkilöä, jolloin on mahdollista saada lisävuode nojatuolivuoteesta (sopii lapsille). Perhehuoneessa on kaksi huonetta, joista toisessa on parivuode tai kaksi yhden hengen vuoteet ja toinen on olohuone, jossa on kaksi nojatuolia, joita käytetään sänkyinä (sopii parhaiten lapsille)
Kaikissa huoneissa on ilmainen WIFI, puhelin, minibaari (tyhjä), ilmastointi, maksullinen tallelokero, satelliitti-TV, laattalattia. Kylpyhuone, jossa suihku tai kylpyamme, wc ja hiustenkuivaaja. Parveke. Liikuntarajoitteisille sopiva huone saatavissa tilauksesta.
Huomioikaa, että huonejärjestykset ja koko vaihtelee, eikä huone ole etukäteen valittavissa. 

Huonetyypit
Standardihuone enintään 2-3 aikuiselle (eri näkymät tulee varata etukäteen)
Perhehuone enintään 4 aikuiselle (tai 2 akuiselle + 2 lapselle) 

Huoneluokat hotellissa:
Standardi- ja perhehuoneet sekä liikuntarajoitteisille tarkoitetut huoneet

Standardihuone: 20-22m²:
Tähän huonetyyppiin mahtuu enintään 2-3 aikuista
Huoneessa on parivuode tai kaksi yhden hengen vuodetta, ja huoneissa, joissa voi majoittua kolme henkilöä, on nojatuoli kokoontaitettavana lisävuoteena
Parveke 3 m², jossa on pöytä ja tuolit
Näkymät ympäristöön tai uima-altaalle ja lisämaksusta merinäkymä.
Liikuntarajoitteisille soveltuvia huoneita on saatavilla tilauksesta

Perhehuoneet: 32-40m²:
Tähän huonetyyppiin mahtuu enintään 4 aikuista.
Huone koostuu kahdesta huoneesta, joista toisessa on parivuode tai kaksi yhden hengen vuodetta ja toisessa on olohuone kahdella nojatuolilla, joita käytetään sänkyinä (parhaiten soveltuu lapsille)
Parveke 3 m², jossa on pöytä ja tuolit
Näkymät ympäristöön tai uima-altaalle

Perhehuoneet: 32-40m²:
Tähän huonetyyppiin mahtuu enintään 2 aikuista + 2 lasta.
Huone koostuu kahdesta huoneesta, joista toisessa on parivuode tai kaksi yhden hengen vuodetta ja toisessa on olohuone kahdella nojatuolilla, joita käytetään sänkyinä (parhaiten soveltuu lapsille)
Parveke 3 m², jossa on pöytä ja tuolit
Näkymät ympäristöön tai uima-altaalle

Kaikissa huoneissa on:
Satelliittitelevisio
Minibaari - tyhjä
Tallelokero - maksullinen
Puhelin
Laattalattia
Ilmastointi - ilmainen
Kylpyhuone, jossa on kylpyamme tai suihku, wc, hiustenkuivaaja, kylpytuotteita

Huomioi, että huoneet ovat erilaisia keskenään järjestukseltään/muodoltaan ja kooltaan, etkä voi etukäteen valita saamiasi huoneita.
 

Kleopatra Royal Palm Hotelli

Ateriat


Aamiainen - noutopöydästä

08:00-10:00

Lounas - noutopöydästä

12:30-14:00

Päivällinen- noutopöydästä

19:00-21:00

Välipalaa

14:30-16:00

Iltapäiväkahvi –kahvia ja teetä sekä leivonnaisia

16:00-17:00



 

Juomatarjoilu

 

Allasbaari – paikallisia alkoholi- ja virvoitusjuomia

10:00-23:00 (ei avoinna marraskuu-toukokuu)

Aulabaari - paikallisia alkoholi- ja virvoitusjuomia

10:00-23:00

All Inclusiven juomatarjoilut aialla klo 10:00 - 23:00 ja ateriat ilmoitettuna aikana.

Huom. tuontijuomat, tuorepuristettu hedelmämehu ja pullotetut juomat aina lisämaksullisia.

Perustason all inclusive -ohjelma

 

Hintaan sisältyy

Lisämaksulliset palvelut

WIFI aulatilassa 

Hamam

Pöytätennis

Tallelokero

Ilmastointi

Puhelin ja faksi


Pesulapalvelut


Aurinkotuolit ja-varjot sekä ruoka ja juoma rannalla

Hotelli pidättää oikeuden muutoksiin/palveluiden rajoituksiin ilman aika-rajoituksia.

Kauden alku- ja loppuvaiheessa sääolot vaikuttavat ulkopalveluiden saatavuuteen, mukaan lukien ruokailu ulkoterasseilla.

Vahvistetut ruokailu- sekä juomatarjoilujen ajat aktiviteettiohjelma annetaan hotellille saavuttaessa.

SPA & Wellness
Hotellissa on klassinen turkkilainen sauna, nk. hamam. Täällä pääset kokemaan perinteisen hamamkäsittelyn, joka on säilynyt aina ottomaanien ajoista lähtien.
Tarjolla on myös uudempia hoitoja, joilla voit hemmotella itseäsi, kuten esimerkiksi, kuumakivihieronta, aromahieronta, jne.

Kaikki palvelut maksullisia.

Turkkilainen hamam - mikä se on?
Käytännöt voivat toki jonkin verran vaihdella hamamien välillä, mutta yleensä hamam toimii näin:
Astut uimapukuun pukeutuneena hamamhuoneeseen, jonka lämpötila on noin 45 astetta. Asetut makaamaan suurelle marmoritasolle, joka on sijoitettu hamamin keskelle. Sitä kutsutaan vatsakiveksi. Sitten sinua hierotaan erityisellä käsineellä etu- ja selkäpuolelta. Kosteuden ja lämpötilan vuoksi kehon huokoset avautuvat ja siksi ihosi puhdistuu paremmin kuin tavallisella suihkulla. Tämän sinut saippuoidaan ja tehdään saippuahieronta, jotta sinusta tulee vieläkin puhtaampi. Kun se on valmis, sinut huuhdellaan ja siirryt toiseen tilaan toipumaan lepotuolille. Kun tunnet olevasi valmis, pääset lopuksi kokovartalon öljyhierontaan, jossa nivelet ja lihakset pehmenevät.
Tämä on uskomattoman rentouttava ja loistava alku lomalle, ja bonus on, että saat syvemmän rusketuksen, joka kestää kauemmin.

Ymmärrettävästi lähes jokainen Turkissa lomaileva haluaa kokea hamamin.

Kleopatra Royal Palm Hotelli
Osoite: Kizlarpinari Mah. H. Senli sok. 07400 Alanya
Puhelin: +90242511 95 17
Faksi: +90242512 82 39
Sähköposti: info@feriahotels.com tai royalpalm@feriahotels.com
www.feriahotels.com
Yhteensä 223 huonetta
5 kerrosta - 1 hissi jokaisessa rakennuksessa (hissi ei mene C-talon ylimpään kerrokseen)
Rakennusvuosi: 2003 - Remontoitu vuonna 2012, kaikki huoneet ja aula vuonna 2015
4 rakennusta
Avoinna ympäri vuoden
Hyväksytyt luottokortit: Visa ja MasterCard
Päivittäinen siivous, lakanat ja pyyhkeet vaihdetaan joka kolmas päivä.
WIFI -  ilmainen vastaanotossa
Virallinen luokitus: 4 tähteä
Oma luokituksemme: 3+ tähteä
All inclusive klo 10.00–23.00

Ravintolat ja baarit
1 Pääravintola, jossa tarjoillaan aamiainen, lounas ja illallinen noutopöydästä
1 Allasbaari (ei avoinna marras -toukokuu)
1 Aulabaari

Kaikki paikalliset alkoholijuomat ja alkoholittomat juomat sisältyvät hintaan klo 10.00–23.00. Muut tuontijuomat, tuorepuristetut hedelmämehut ja pullotetut juomat ovat aina lisämaksusta.

Uima -allas
1 pääallas / 150 m² / 140 cm syvä
1 uima -allas / 40 m² / 140 cm syvä
1 lastenallas / 3 m² / 35 cm syvä (osa pääallasta, aidalla erotettu)
1 allas vesiliukumäellä / 64 m² / 110 cm syvä / 2 liukumäkeä auki pari tuntia päivässä

Vesiliukumäet ovat avoinna 1. toukokuuta - 31. lokakuuta ja tiettyinä kellonaikoina. Muut altaat ovat avoinna huhtikuusta marraskuuhun, mutta ne voivat olla suljettu kauden alussa ja lopussa sääolosuhteiden vuoksi.

Ranta
Hotelli sijaitsee noin 50 metrin päässä Kleopatra-rannalta. Aurinkotuolit ja -varjot, ruoka ja juoma lisämaksusta riippumattomissa rantabaareissa. Pikkukivi/hiekkaranta ja kalliota vedessä. Yleensä talvikuukausina rantapalvelut ovat rajoitettuja Kleopatra-rannalla.

Aktiviteetit
Hamam
Pöytätennis (ei saatavilla marras -toukokuussa)
Lentopallo (ei saatavilla marras -toukokuussa)
Vesiurheilumahdollisuuksia rannalla ulkopuolisen yrityksen kanssa lisämaksusta. (ei saatavilla marras -toukokuussa)

Terveys ja turvallisuus
Huoneessa on palovaroittimet ja hotellissa on palohälyttimet lakien ja määräysten mukaisesti. Hotelli käyttää ulkopuolista yritystä keittiö- ja uima –allasnäytteiden analysointiin. Päivittäinen näyte allasvedestä. Allasmerkki ja hätäuloskäyntikyltit hotellialueella ja hississä
Parvekkeen kaide on korkeampi kuin 110 cm eikä välit yli 12 cm.

Esteettömyys
Hotellissa on kaksi liikuntarajoitteisille soveltuvaa huonetta, joissa oven leveys noin 95 cm. Huoneet sijaitsevat 1. kerroksessa. Hotellin alueella pääsee liikkumaan. Tavalliset metallitikkaat altaassa. Ympäristö normaalia kaupunkialuetta, jossa on korkeat jalkakäytävät.

Etäisyydet:
Satama: 2,5 km
Alanyan keskusta: 2,4 km
Paikallinen keskusta: 500 m
Bussipysäkki: 50 m
Ranta: 50 m
Lähin sairaala: 2,5 km (Anadolu)
Lähin apteekki: 100 m
Lähin pankkiautomaatti: 100 m
Lähin pankki: 2,5 km
Taksit hotellin ulkopuolella tai vastaanotosta voivat soittaa
Antalyan lentokenttä: 120 km
Gazipasan lentokenttä: 50 km
Lentokenttäkuljetus Antalyan kentältä  Alanyan ensimmäiseen hotelliin on noin 2 tuntia

Henkilökohtainen arvio  - Susanne K - Laadunvalvoja
Suosittu hotelli vain 50 metrin päässä Kleopatran rannalta rauhallisella alueella Alanyan laitamilla. Hotelli koostuu 4 erillisestä rakennuksesta, ja rakennus, jossa majoitut, riippuu varaamastasi huonetyypistä. Hotellin takana mukava pieni viheralue, jossa on lentopalloa ja pöytätennistä ja jossa lapset voivat leikkiä. Pääset kaupungin keskustaan joko kävelemällä hieman yli 2 km kävelykatua tai paikallisbussilla hotellin ulkopuolella. Perinteinen, tunnettu hotelli Alanyassa.

Ota yhteyttä
Viesti

Reservation number not provided

Name not provided

Email not provided

Phone not provided

Huomautustasi ei toimitettu

Lähettää

{{message}}

Tiedustelu

{{inquiryWizard.Answers[inquiryWizard.Step].Question}}

  • {{option.Text}}
    • {{childOption.Text}}

Name not provided

Email not provided

Phone not provided

Notes not provided

±3 ±7 ±14

Lähettää

Kampanjaan